Ossi Näkki, Ruskovilla Oy
Oman hyvinvoinnin kohentaminen esimerkiksi monipuolisen liikunnan, tuoreen luomuravinnon ja unenlaatua monitoroivien älykellojen ja -sormusten kautta on ollut viime vuosien iso trendi. Ihon, ihmisen suurimman elimen, hyvinvointi on kuitenkin edelleen saanut hämmentävän vähän palstatilaa. Samaan aikaan neuvoloiden terveydenhoitajat kertovat, että yhä useampi lapsi kärsii erilaisista allergioista ja muista yliherkkyyksistä, jotka näkyvät lisääntyneinä iho-oireina. Myös aikuisväestö pyrkii parantamaan ihonsa ulkonäköä ja hyvinvointia esimerkiksi erilaisten hintavien voiteiden ja kuurien avulla.
Onneksi perinteiset luonnonkuidut, kuten vaikkapa villa ja erityisesti merinovilla, elävät parhaillaan uutta kukoistuskauttaan. Ihon hyvinvoinnille tämä on ilosanoma, sillä aidolla sataprosenttisella villalla on lampaiden vuosituhansien aikana kehittämiä ylivertaisia teknisiä ominaisuuksia. Se lämmittää kylmällä, tuntuu kuumassakin viileältä ja puhdistaa itse itseään. Siinä missä kosteutta huonosti haihduttava tekokuitu muodostaa ihoa vasten oman hauduttavan mikroilmastonsa, imee villa itseensä 30 prosenttia painonsa verran kosteutta tuntumatta märältä. Villa siis tukee ihon luontaista toimintaa optimaalisella tavalla.
Nämä kaikki ominaisuudet kuitenkin kärsivät, jos villan sekaan lisätään tekokuituja. Esimerkiksi jo puuvillan lisääminen saa villan tuntumaan viileämmältä ihoa vasten, eikä seos enää samalla tavoin puhdista itse itseään. Öljypohjaisten tekokuitujen lisääminen villaan puolestaan tekee siitä heti vähemmän hengittävää. Puhumattakaan siitä, että vaikka kyseessä olisikin alun perin kierrätetty tekokuitu, pahentaa se silti pesujen yhteydessä merien mikromuoviongelmaa. Niinpä jokaisella ihonsa hyvinvoinnista kiinnostuneella asiakkaalla pitäisi olla oikeaa tietoa siitä mitä päälleen pukee: vain puhdas villa on villaa, ja kaikki muu villasekoitetta, mikä markkinointiväeltä tuntuu välillä kiireessä unohtuvan.
Näillä leveysasteilla verhoamme itsemme ja jälkikasvumme erilaisilla tekstiileillä suurimman osan vuotta ja vuorokautta. Siinä missä keho jäähdyttää itseään hikoilemalla ihohuokosten kaksisuuntaisten pumppujen avulla, kulkeutuvat samaa reittiä myös iholla olevat kemikaalit omaan kehoomme. Villan kohdalla se tarkoittaa harmillisen usein esimerkiksi voimakkaita väri- ja viimeistelyaineita, superwash-viimeistelyn hartsia sekä erilaisia homeenestoaineita. Siis melkoinen cocktail ilmasta ja ravinnosta saatavan kemikaalikuorman päälle. Oma vuosikymmenten asiakaskokemuksiin perustuva arvioni on, että iso osa villa-allergiaepäilyistä johtuukin villalle tehdyistä käsittelyistä sekä siitä, että villalle on valittu käyttötarkoitukseensa liian karkea villalaatu.
Villa, kuten muutkin sataprosenttisesti puhtaat luonnonkuidut, tukevat upeasti ihon ja sitä kautta koko kehomme hyvinvointia. Jokaisella tulisi olla oikeus nauttia niistä ostamissaan tekstiileissä nyt ja tulevaisuudessa. Voisiko ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin lisääminen ollakin alamme yksi yhteinen tulevaisuuden missio?
Nimi: Ossi Näkki
Työ: Ruskovillan omistaja ja toimitusjohtaja vuodesta 1999, tullut perheyritykseen töihin 1990-luvun alkupuolella Koulutus: Markkinointiagrologi Ura: Ennen Ruskovillaa töissä mm. luontaistuotealan tukkuliikkeessä Perhe: Vaimo Leena Näkki vastaa Ruskovillan tuotteista, kaksi aikuista lasta ja lapinkoira Asuu: Artjärvellä lähes Ruskovillan naapurissa Harrastaa: Koiran kanssa ulkoilua, kansallispuistossa retkeilyä, tanssia ja kirkkovenesoutua |