Minna Cheung, puettavan muotoilun lehtori, LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti
Tekstiili- ja muotiteollisuuden aiheuttamien ongelmien dramaattista kasvua on yritetty ja yritetään hillitä moninaisin keinoin ja vastuuta siirretään milloin millekin tahoille kuluttajista muotoilijoille sekä edelleen yrityksille ja lainsäätäjille. Tutkimuksia on tehty paljon ja tiedetään jo, mitä pitäisi tehdä.
Valitettavasti näyttää siltä, että totaalinen muutos tapahtuu ainoastaan globaalien regulaatioiden kautta. Muutoksen tarve ja käytännön toteutus tavoitteiden saavuttamiseksi on liian iso ja jopa epäreilu kokonaisuus pienen piirin vastuulle. Regulaatioiden pitäisi sitoa toimijoita globaalisti. Samaan aikaan, kun yhdet toimijat muuttavat toimintatapojaan kestävämpään suuntaan, toisaalta markkinoille pusketaan entistä kestämättömämpiä vaihtoehtoja.
Kiertotalouden mukaisen suunnittelun mukaisesti tekstiilien ja vaatteiden tulisi ensisijaisesti olla pitkäikäisiä, kestää käyttöä sekä olla helposti huollettavia ja korjattavia. Valmistusmateriaalien tulisi olla laadukkaita, eettisesti ja ekologisesti tuotettuja ja toimitusketjujen läpinäkyviä. Tuotteiden tulisi kestää aikaa muotoilultaan, olla ajattomia, monikäyttöisiä, muunneltavia ja muokattavia. Kuluttajat haluavat, että tuotteiden hintojen pitäisi olla edullisia tai maltillisia. Muotoilijat osaavat suunnitella fyysisesti kestäviä ja pitkäikäisiä vaatteita. Yrityksillä on osaamista ja menetelmiä vastata toiveisiin ja vaatimuksiin, jos se on liiketaloudellisesti kannattavaa.
Muodin kulutuksesta on tullut passiivista, vaate on kulutustavara, jonka voi hävittää usein kauan ennen kuin se saavuttaa odotetun käyttöikänsä lopun. Osa kulutuksesta on siirtynyt b-to-b -alustoille (kirpputoreille), mikä on toki hyvä asia, mutta ei ole vähentänyt kuluttamista – ehkä jopa lisännyt, koska tuotteen voi aina ostaa ajatuksella, kun vaatteeseen kyllästyy ’sen voi myydä kirppiksellä’. Suhtaudumme automaattisesti vaatteeseen niin, että siihen kyllästyy jossakin vaiheessa. Muodin kuluttamiseen kaivataan enemmän tunnetta, omakohtaista merkityksellisyyttä ulkoapäin annettujen trendien ja vaikuttajien orjallisen seuraamisen sijasta. Puhutaan emotionaalisesta kestävyydestä, käyttäjällä on passiivisen käytön sijasta emotionaalinen suhde vaatteeseen. Se tuntuu jokaisella käyttökerralla kerta omalta lempivaatteelta, eikä halua luopua. Se edustaa jotain intiimiä, tukee käyttäjän identiteettiä, tuo mieleen muistoja. Sitä haluaa käyttää, hoitaa ja säilyttää kunnioituksella, jotta se kestäisi mahdollisimman pitkään. Se ei ole viimeisimmän pintamuodin mukainen, mutta näyttää aina hyvältä käyttäjän päällä, käyttäjän tyyliin sopivalta.
Usein ajatellaan, että pelkistetty, neutraalinvärinen, yksinkertainen vaate on oikea vastaus – sellaiseen ei ainakaan kyllästy. Todellisuudessa ajaton ja emotionaalisesti kestävä vaate voi olla hyvin erikoinenkin, kun käyttäjällä aidosti on oma tunnesuhde siihen. Voiko emotionaalista kestävyyttä suunnitella? Sen syntymistä voi edesauttaa hyödyntämällä erilaisia muotoilun menetelmiä kuten yhteissuunnittelu käyttäjän kanssa, pienemmät tuotantomäärät – enemmän vaihtoehtoja, henkilökohtainen myyntityö/pukeutumispalvelu, korjaustyöpajan järjestäminen, varaosien tarjoaminen, jne. Viime kädessä tuotesuhde syntyy käyttäjän ja tuotteen vuorovaikutuksena.
Tällaisen vaatteen elinkaari on pitkä.
Kuka: Koko elämänsä tekstiilien ja vaatteiden parissa puuhastellut ja niihin intohimoisesti suhtautuva vaatesuunnittelija, ex-muotiyrittäjä ja nykyinen opettaja. Sydäntä lähellä on tulevaisuuden kestävien innovaatioiden ja muutosten tekijöiden tukeminen omalla luovan alan polulla, kokeilu ja kehittäminen.