North Outdoorin kahdessa vaiheessa toteutettu kolmen miljoonan euron neulomoinvestointi on valmistunut yrityksen kotipaikkakunnalla Oulussa. Neulekoneet ovat uusinta huipputeknologiaa, mikä mahdollistaa korkean laadun ja kustannustehokkaan tuotannon.

“Näin modernia laitekantaa ei tällä mittakaavalla löydy Pohjoismaista. Tämä on ollut valtava ponnistus, ja tällä alalla ainutlaatuinen investointi. Haluamme näyttää esimerkkiä, että vaatteiden valmistaminen Suomessa on kannattavaa,” North Outdoorin omistaja ja toimitusjohtaja Lauri Pyykönen kertoo. North Outdoor on oululainen merinovillavaatteisiin erikoistunut vaatebrändi, joka on osa Pyka Oy:tä. Yrityksen omistavat entiset maajoukkuehiihtäjät Lauri Pyykönen ja Teemu Kattilakoski.

Uudessa neulomossa on 16 Shima Seikin tasoneulekonetta, joilla neuleet valmistetaan saumattomasti, yhtenä kappaleena. Saumattoman valmistusteknologian ansiosta tuotteiden laatu on vietävissä uudelle tasolle istuvuuden ja mukavuuden suhteen. Leikkuujätettä ja hukkamateriaalia ei synny juuri lainkaan. Lähituotannon ansiosta valmistusmäärät pystytään suhteuttamaan nopeasti kysyntään, jolloin vältetään liikatuotanto. Myös jälkikäsittely on helpompaa kuin osista kootuilla neuleilla. Neulomon koneista 12 tekee villapaitoja ja neljä asusteita.

Neulomon rakennushanke pitää sisällään lisäksi laajennetun varasto- ja logistiikkakeskuksen, joiden kokonaispinta-ala on lähes 5000 neliömetriä. Noin kolmen miljoonan euron investointi on rahoitettu ELY-tuella, pankkirahoituksella ja tulorahoituksella. North Outdoorin uudella tehtaalla työskentelee tällä hetkellä 12 työntekijää.

Yritys avasi vähän aikaa sitten uuden kivijalkamyymälän Helsinkiin. Tavoitteena on jatkaa kasvua niin kotimaassa kuin kansainvälisesti laajentumalla Keski-Euroopan markkinoille.

North Outdoor liittyi yritysoston myötä osaksi Pyka Oy:tä vuonna 2017. Pyka Oy toimii myös maahantuojana Icebug-kengille ja Lillsport-hiihtohanskoille. Pyka Oy:n liikevaihto on 12 miljoonaa euroa, josta North Outdoorin osuus kattaa noin 2/3. Yrityksessä työskentelee 40 muoti- ja tekstiilialan ammattilaista Oulussa, Jyväskylässä ja Helsingissä. North Outdoorin tuotteet suunnitellaan Suomessa. Villapaidat sekä osa asusteista valmistuvat yrityksen neulomossa Oulussa.

North Outdoorin omistavat Lauri Pyykönen ja Teemu Kattilakoski.

Kuvat: North Outdoor