Tekstiililehti 3-2024 on ilmestynyt. Lehden sivuilta löytyy uutisia ja lyhyitä ajankohtaisjuttuja, teemaosiossa keskitytään teknisiin tekstiileihin. Mukana on juttua juuri päättyneestä Sustafit-hankkeesta, VTT:n biokomposiittien kehitystyöstä sekä Scantarpista, jonka ammattitaitoa on muuntaa tekstiilien käyttötarkoitusta pinnoitteiden avulla. Suomalaisia tekstiilitehtaita -sarjassa vierailtiin Dafecorilla, joka on jo 30 vuoden ajan kierrättänyt mekaanisesti tekstiileitä, ja jalostanut niistä uusia tuotteita.

Tekstiililehti vieraili Forssa Textile Weekillä, jonka keskusteluissa paneuduttiin muun muassa suunnittelijan työhön nykypäivän tekstiiliteollisuudessa, osaamistarpeisiin alalla ja alan muutoksiin yleisesti. Yhtenä alustajana paneeleissa oli Suomen Tekstiiliteknillisen liiton puheenjohtaja Mari Kuukkula.

Lehdestä voi lukea myös raportit Baltic2Hand -hankkeen työpajojen visioista ja uusista ideoista, sekä Lab-ammattikorkeakoulun Tekstiilit kiertoon 2.0 -hankkeen selvityksestä liittyen poistotekstiilien erilliskeräykseen.

Lehden koko sisällysluettelon näet Uusin lehti -sivulta. Kiitos kansikuvasta Scantarpille.