Standardeilla tehokkaampi ja turvallisempi maailma
Elisa Ervasti, Suomen Standardisoimisliitto SFS Tehokkaampi ja turvallisempi maailma
Tekstiilien kiertotalous on yhteistyötä
Ilkka Hippinen, Motiva Oy Tekstiilien kiertotaloudessa tapahtuu nyt paljon.
Messut luovat kansainvälistä menestystä
Arto Varanki, Messeforum Oy Messut ovat maailman vanhin markkinoinnin
Osaajia tarvitaan pitämään uudistuva tekstiiliala Suomessa
Hanna-Maria Kortesoja, Annala Oy Ilolla olen saanut huomata, että
Positiivisia kaikuja koronan keskeltä
Riikka Räisänen, Helsingin yliopisto, Biocolour-konsortio Olen johtanut reilut puolitoista
Villassa vastaus iho-ongelmiin
Ossi Näkki, Ruskovilla Oy Oman hyvinvoinnin kohentaminen esimerkiksi monipuolisen liikunnan,