Tekstiililehti 4-2023 teemana on Hoiva
Tekstiililehti 4-0230 on ilmestynyt. Lehden teemasivuilta löytyy juttuja hoivaan ja hyvinvointiin liittyen, muun muassa Sairex
Liinavaatteilla on iso merkitys muistisairaan arjessa
Muistiliiton mukaan Suomessa on arviolta 193 000 muistisairasta ihmistä, joista 100 000 ihmistä sairastaa lievää
STTL ry:n miniseminaari ja syystapaaminen 23.11.23
Suomen Tekstiiliteknillinen liitto ry:n vaalikokouksen yhteydessä järjestämme jäsenillemme suunnatun miniseminaarin, jonka teemana ovat älykkäät
Kiinnostaako mainostaminen verkkosivullamme – vastaa kyselyymme
Pohdimme parhaillaan Tekstiililehden julkaisutapoja tulevaisuudessa, sekä päätösten vaikutusta muun muassa ilmoitusmyyntiin. Haluaisimme kuulla sinun
Merinoneuleita 16 tasokoneen voimin
North Outdoorin kahdessa vaiheessa toteutettu kolmen miljoonan euron neulomoinvestointi on valmistunut yrityksen kotipaikkakunnalla Oulussa.
Tekstiililehti 3-2023 on ilmestynyt
Tekstiililehden syksyn numero 3-2023 on ilmestynyt. Lehden osateemana on digitalisaatio. Teemasivuilla voi lukea digipainokonkari
Forssa Textile Week, tekstiilialan historiaa ja nykyisyyttä
Lajissaan ensimmäistä Forssa Textile Week -tapahtumaa vietettiin elokuussa neljän päivän ajan perinteikkäässä tekstiilikaupunki Forssassa,
Vaatteen analoginen rajapinta muuttuu digitaaliseksi
Elina Ilén, VTT/Barcelona Tech, UPC Digitaalinen tuotepassi (Digital Product Passport, DPP, v 2027) tulee
Tekstiilien turvallisuus koostuu monesta
Tekstiilituotteita koskevat monet lait ja säädökset, joihin valmistajan ja markkinoijan tai myyjän on perehdyttävä.
Pikamuoti ja muut tekstiilialan ongelmat pohdinnassa SuomiAreenassa
SuomiAreena-tapahtumassa Porissa pohdittiin tekstiilialan tuotannon perustavia kysymyksiä Suomen Tekstiili & Muoti ry:n järjestämässä paneelissa.
Suojaan iskuilta ja luodeilta
Perinteisestä tekstiilikaupunki Forssasta löytyy tänä päivänäkin monia erikoistuneita tekstiilialan yrityksiä. Yksi tällainen yritys on
Mitä tarvitaan muutokseen? WCEF 2023
Tekstiili- ja vaatetusala oli mukana World Circular Economy Forum 2023 -tapahtuman esityksissä keskiviikkona 31.5.
Tekstiililehti 2-2023 on ilmestynyt
Tekstiililehden toukokuun numero on ilmestynyt. Lehden osateemana on turva, ja samaa aihetta käsittelee myös
Standardeilla tehokkaampi ja turvallisempi maailma
Elisa Ervasti, Suomen Standardisoimisliitto SFS Tehokkaampi ja turvallisempi maailma on Suomen Standardisoimisliitto SFS:n slogan
Opinnäyte: Tekstiiliteollisuuden mahdollisuudet tarkastelussa
Tekstiilisuunnittelun opiskelija Veera Heinonen Metropoliasta on tutkinut opinnäytetyössään suomalaisten kutomoiden osaamistarpeita, sekä koonnut yhteen
STTL ry:n vuosikokous Infinited Fiber Companylla
Suomen Tekstiiliteknillisen liiton sääntömääräinen vuosikokous pidettiin torstaina 30.3.2023 Infinited Fiber Company Oy:n pilottilaitoksen tiloissa
Tekstiilien kiertotalous on yhteistyötä
Ilkka Hippinen, Motiva Oy Tekstiilien kiertotaloudessa tapahtuu nyt paljon. Vaatteiden lainaus- ja korjauspalvelut, käytettyjen
Vaalikokouksessa vierailtiin Marimekolla
Suomen Tekstiiliteknillisen liiton vaalikokous pidettiin marraskuun lopulla Helsingissä, Marimekolla. Ennen kokousta yhdistyksen vierailijaryhmä pääsi